54 päivää!Tajusin just et ei helvetti, enää 54 päivää siihen että nään mun elämän rakkaimman ja vaikutusvaltasimman bändin livenä! Ehkä noin puoltoista tuntia yhteistä aikaa ja sitten ne on jo poissa und was bleibt ist finsternis (ja mikä jää on pimeys). Miten tyhjältä mun olo tuntuukaan sen keikan jälkeen? Okei, aluks itken ilosta että näin ne ja tunnen olevani maailman onnekkain ihminen, mutta sen jälkeen itken sen takia että mulla on niitä niin helvetin kova ikävä. Oikeesti, kun Tokio Hotel tai sen musiikki on jotenkin lähellä, maailma tuntuu niin paljon paremmalta paikalta. Miten mä koskaan pystyn WTHC'n jälkeen kuuntelemaan yhtään noista biiseistä ilman että tunnen ihan kauheeta ikävää? Okei, ehkä vuoden päästä pystyn.
Nykyäänkin Automatisch nostattaa kauheen voimakkaat tunteet pintaan vaikka EL'stä on jo jonkinverran aikaa. Mulla on niin ikävä sitä oloa kun tuntee että on rakkaittensa kanssa samassa rakennuksessa. Adrenaliini alkaa virrata suonissa ja kyyneleet kihoaa silmiin.
Entä sitten kun saa katsekontaktin idolinsa kanssa? Siinä vaiheessa tuntuu kuin polvet pettäisivät alta ja sydän sulaa. Nimimerkillä kokemusta on, Bill katto sinne katsomoon päin missä olin ja se katto muhun ihan sekunnin sadasosan ajan, suoraan silmiin ja hymyili. Tunsin olevani maailman onnellisin.
Tokio Hotel luo sisällön mun elämään.
Auf wiedersehen,
verloren
sama juttu :) eka itken ja kiljun onnesta 5 vuotta Tokio Hotelin kanssa <3 ja sitku ne lähtee itken monta päivää ja on tyhjä olo :( EL -09:ssä Bill laulo ja katto mun kameraan mut mä tyhmä en kääntäny kameraa siihen kohti ;_; <'3
VastaaPoista